Kipunoita

kesäkuu 2002

Lehden etusivuTaimin etusivu

 

14. vuosikerta, numero 3, elokuu 2004

Tanssien kuntoon


Tanssien Kuntoon -ryhmä aloittaa Tuulan ohjaamana keskiviikkona 15.9. klo 14 –15!

Viime syksynä aloittanut uusi ryhmä ”Tanssien Kuntoon” saavutti suuren suosion Taimin liikunta-aktiivisten jäsenten keskuudessa. Upeaa oli myös se, että miehiäkin oli mukana mukava joukko lavatanssin saloihin tutustumassa. Ryhmää ehti toimintavuoden aikana ohjata kaksikin eri ohjaajaa, Virpi Salo ja Hanna Oinonen. Nyt ohjaajaksi astuu jälleen uusi ihminen, tällä kertaa yhdistyksen sisältä.

Tuula Kaunisto on ollut yhdistyksen jäsen jo useamman vuoden ajan. Hän on osallistunut aktiivisesti etupäässä liikuntaryhmiin. Tuula harrastaa itse liikuntaa monipuolisesti aina kuntoliikunnasta tanssiin. Nyt hänen olisi tarkoitus jakaa kokemuksiaan ja osaamistaan muiden tanssista kiinnostuneiden kanssa.

Tuttu ja hymyilevä kasvo on ottamassa ensi syksynä vastaan niin vanhoja kuin uusiakin tanssinharrastajia.

Tanssien kuntoon -ryhmä aloittaa Tuulan ohjaamana keskiviikkona 15.9. klo 14- 15. Kokoontumiskerrat tulevat koostumaan tanssi- sekä kuntoliikunnasta. Tanssittavat tanssit ovat lähinnä lavatansseja kuten fox, valssi, tango ja jenkka, mutta tuntien sisältöön voi vaikuttaa omia toiveita esittämällä. ”Kehitellään yhdessä”, sanoo Tuula itse. Tanssiliikunnan lisäksi tunnit sisältävät lihaskuntoharjoittelua, venyttelyä ja rentoutusharjoituksia.

Tuula toivottaa kaikki tanssiliikunnasta kiinnostuneet lämpimästi tervetulleeksi ryhmäänsä, jossa voi kokea tanssin taikaa ja jakaa yhdessä mukavaa aikaa.

Teksti: Aino Hokkanen
Kuva: Marko Heikkilä