Kipunoita

Lehden etusivuTaimin etusivu

 

 

numero 1, helmikuu 2009

Ihmissuhteet olennaisen tärkeitä psykiatrisessa hoidossa


–Psykiatrisen hoidon yhteydessä tapahtuva ihmisten välisten suhteiden hoitaminen on erittäin tärkeää. Se tuottaa luottamusta ja turvallisuutta. Näin kokevat niin potilaat, omaiset kuin hoitohenkilökuntakin, Jyväskylän yliopistossa marraskuussa väitellyt psykologian tohtori Jukka Piippo toteaa.

Jukka Piippo käsittelee väitöskirjassaan psykiatrisia hoitomuotoja. Hän syventyy potilaan ja tämän sosiaalisen verkoston sekä hoitojärjestelmän välisen yhteistyön merkitykseen.

Väitöskirjan mukaan oireiden ja sairauden hoitaminen ei välttämättä olekaan asia, johon psykiatrisessa hoidossa tulee ensisijaisesti keskittyä. Väitöskirja kyseenalaistaa ajatuksen siitä, että mielenterveyden ongelmat asuvat ihmisen psykologisissa rakenteissa tai välittäjäaineiden epäsuotuisassa toiminnassa.

Tutkimus osoittaa, että ihmisten välisten suhteiden hoitaminen kasvattaa luottamusta ja turvallisuutta, mikä puolestaan johtaa potilaan itsenäisyyden kokemukseen. Kun suhteet ovat kunnossa, huomataan että oireet tai sairaus eivät olekaan enää samankaltaisia kuin aikaisemmin.

– Ihmisen mielenterveys vahvistuu ihmisten välisiä suhteita hoidettaessa. Ihmissuhteiden hoitamisen ja potilaan autonomian tulisikin olla psykiatrisessa hoidossa nykyistä keskeisempää, Jukka Piippo suosittaa.

– Jos ihmissuhteita hoidetaan, niin silloin myös oireiden ja sairauden hoitaminen voi tulla tarpeenmukaisemmaksi. Kaiken hoidon, niin psykiatrisen kuin somaattisenkin, tulisi olla tarpeenmukaista. Onkin tärkeä kysyä, kuinka hoito todella saadaan sellaiseksi.

Potilas ei saa olla ulkopuolinen

Jukka Piipon mukaan potilaan epäluottamus hoitojärjestelmään ja hoitavaan henkilökuntaan kehittyy, jos potilas kokee itsensä ulkopuoliseksi omassa hoitoprosessissaan.

– Kun potilas kokee olevansa hoitohenkilökunnan toimenpiteiden kohde ja hänen hoitonsa perustuu yleistettyihin tapoihin, rutiineihin ja traditioihin, luottamuksen kehittyminen on vaikeaa. Potilaan tulisi kokea itsensä aktiiviseksi toimijaksi ja asiantuntijaksi, Jukka Piippo korostaa.

Avoimuus ja ymmärtäminen

Avoimuus sekä toisen ihmisen erilaisen ajatustavan ja -kulun ymmärtäminen ovat keskeisiä asioita hoidossa. Luottamus sekä potilaan autonomian ja turvallisuuden tunne kehittyvät niiden avulla.

Avoimuus perustuu rehellisyyteen. Varsinkin hoitohenkilökunnalla pitäisi olla kyky puhua omista hoitoon liittyvistä ajatuksistaan tavalla, joka ei loukkaa potilasta tai hänen omaisiaan.

– Hoidon ja hoitomenetelmien suunnittelussa täytyisi pyrkiä kuulemaan sekä potilasta että hänen läheisiään. Heidän ajatuksensa on otettava vakavasti. Voi käydä niinkin, että hoitavan henkilökunnan ajatukset ja toimet tulevat kritiikin kohteeksi, Jukka Piippo huomauttaa.

Väitöstutkimus on laadullinen tutkimus, joka perustuu moniongelmaisten potilaiden haastatteluihin. Kaikki haastatellut potilaat ovat henkilöitä joiden mielenterveyden voidaan katsoa pettäneen tai särkyneen.

Teksti: Eeva Karakorpi
Kuva: Tarja Vänskä-Kauhanen

Jukka Piipon psykologian väitöskirja ”Trust, Autonomy and Safety at Integrated Network- and Family-Oriented Model for Co-operation, A Qualitative Study (Luottamus, autonomia ja turvallisuus integroidussa verkosto- ja perhekeskeisessä psykiatrisessa hoitomallissa. Laadullinen tutkimus.)” on julkaistu sarjassa Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research.