Apulaispormestari, näyttelijä Perttu Pesälle yhteisöllisyyden edistäminen on ollut peruselämänarvo aina. Hän työskenteli monipuolisesti teatterin parissa kunnes ”kyllästyi nojaamaan siihen kyynärpäähän, että yhteiskunnassa ei kaikki toimi”. Perttu Pesä otti harkitsemansa askelen ja lähti mukaan politiikkaan.

Perttu Pesä on osaamis- ja elinkeinopalvelujen sekä sivistys- ja elämänlaatupalvelujen apulaispormestari. Tuliko näyttelijästä ammattipoliitikko loppuiäkseen?

– Nyt teen tätä apulaispormestarin tiikkaan. työtä ja pidän molemmat jalat oven sisäpuolella. En työnnä jalkaani ovenrakoon ja kurki mihin muualle voisi mennä. – Elämän mittaisia suunnitelmia toki on, niitä päivitän aika ajoin.

Lama vaatii luovuutta

– Jotkut sanovat, että tämä tehtävä olisi helpompi, jos taloustilanne olisi hyvä. Kuitenkin juuri tässä tilanteessa luovuutta tarvitaan, Perttu Pesä toteaa. – Jos keskitytään ajattelemaan kaikkea sitä mitä voisi tapahtua synkän virran toisella puolella, pian ollaankin siellä. Perttu Pesä asettui Vihreiden ehdokkaaksi ja tuli valituksi Tampereen kaupunginvaltuustoon vuonna 2001. Kunnallispolitiikka imaisi miehen. Kuluvan vuoden tammikuussa valtuusto valitsi hänet yhdeksi kaupungin apulaispormestariksi. Tampereen kaupungilla on neljä apulaispormestaria, jotka valtuusto on valinnut keskuudestaan kautensa ajaksi eli vuoden 2012 loppuun. Apulaispormestarit ovat päätoimisia luottamushenkilöitä.

Perttu Pesä uskoo, että isot tragediat yhdistävät ihmisiä. Lamalla voi olla yhteisöllisiä vaikutuksia. Tämän ajan voima on, että ihmiset rupeavat ajattelemaan yhteisöllisesti.

– Ei ole olemassa suurta linnaketta nimeltä kaupunki. Kaupunki muodostuu meistä kaikista. Silloin se tarkoittaa yhteisöllistä vastuuta, sen kantamista. – Myönnän suivaantuneeni, kun minulle on soitettu, että uimarannalla on kolme jäätelöpaperia. Kysyin, etkö sit- ten voinut kumartua ja kerätä niitä. Apulaispormestarilla ei ole minkäänlaista mielihalua muuttua byrokraatiksi.

– Kaupungilla on tietyt raamit. Tilanne on sama kuin yksityisellä palkansaajallakin, mittasuhteet vain ovat toisenlaiset. Tietty määrä rahaa jää käteen, ja sillä pitää maksaa kaikki tarpeellinen. Kaupungin menojen supistamista pitää verrata omaan talouteen. Ihmiset tekevät omassa elämässään samoja ratkaisuja, joita kaupunkikin joutuu tekemään.

– Kun mittasuhteet kasvavat, on vaikeampi samaistua. Kun ihmiselle kerrotaan, että kaksi nuorta ajoi puuhun, hän pystyy kuvittelemaan kohtalon toiselle ja toiselle. Kun määrät ovat suuret, ihminen ei pysty ottamaan erikseen yksittäisiä kohtaloita niin kuin esimerkiksi Estonian upotessa, jolloin kuoli lähes 900 ihmistä.

Tilaaja-tuottaja -malli lisää yhteistyötä

Perttu Pesä on hyvin tyytyväinen siihen, että Tampereella on siirrytty tilaaja- tuottaja -malliin. Nyt eri toimialat voivat helpommin toimia keskenään.

– Aikaisemmin oli äärimmäisen vaikeata hakea rahaa sellaisiin hankkeisiin, jotka koskettivat kunnan eri toimialoja. Pikkuhiljaa tällä prosessiajattelulla voi yhdistellä näitä. Perttu Pesä kertoo Helsingin kaupunginteatterin ja Helsingin kaupungin yhteisestä hankkeesta, jossa haettiin yksinäisiä vanhuksia tanssilliseen esitykseen. Toteutusvaiheessa mukana oli 33 vanhusta. Näytöksiä oli seitsemän, katsojia 1300. Nyt nämä projektiin osallistuneet ihmiset ovat perustaneet ryhmiä, joihin he ottavat mukaan taas muita.

– Todella isoja asioita syntyy sillä, kun törmäytetään asioita keskenään. Löytyy voimavaroja, joita on vielä paljon käyttämättä. Ennen sanottiin: ”Suutari pysyköön lestissään”, mutta ei enää. Perttu Pesä kertoo toisen esimerkin:

– Oulun kaupunki on ottanut liikuntapalvelut avuksi terveyspalveluihin. Polvileikkauksesta toipumassa olevat miehet käyvät fysioterapeutin luona ryhmänä, jolloin miehet alkavat tietysti kilpailla keskenään ja vaikutus tehostuu.

Liikunta on kulttuuria

– Olen koko 2000-luvun puhunut siitä, että kulttuuripalvelut on osa terveyspalveluja. Kulttuuri ja liikunta on minulle samaa. Silti kulttuuri- ja liikuntatoimen yhdistäminen tuntuu ajatuksena olevan vielä kauempana kuin sosiaali- ja terveyspalveluiden. Luovuuden pahimpana esteenä Pert- tu Pesä pitää pelkoa, pyrkimystä suojata turvallisia nykyolosuhteita, vaikka ne eivät niin hyvät olisikaan.

– Olen kuitenkin yllättynyt, miten hyvin kaupungissa ovat silmät auenneet. Silti paljon on vielä rakenteita, joita voidaan rikkoa, joilla voidaan leikkiä ja löytää niitä mahdollisuuksia, joita meillä on. Perttu Pesä kertoo oppineensa sen, että on turha tuskastua siihen, että prosessit ovat hitaita. Ne vain ovat.

– Yksin en pysty Ahabina taistelemaan Moby Dickiä vastaan. Kyllä valas silti aina välillä kääntyy, vaikka kaaret ovat isompia kuin mitä ne voisivat olla. Yhden ihmisen ajatuksilla ei käännetä koko hommaa, koska yksi ei ole kaikesta vastuussa.

Näyttelijän perspektiivi

Näyttelijän koulutus ja tausta tuovat poliitikolle omanlaisensa perspektiivin asioihin.

– Näyttelijän työhön kuuluu olla vuorovaikutustekniikoiden ammattilainen. Hänet on koulutettu tuntemaan ja tulkitsemaan ja näkemään kieroutuneesti yhteiskunnan rakenteet, Perttu Pesä toteaa.

– Virkamiesmäisessä työssä en ole toiminut enkä toimi nytkään. Perttu Pesä pyrkii vaikuttamaan rakenteisiin niin että muutkin oppivat ajattelemaan luovasti.

– Kyllä sen näkee ympärillään: Kun altistaa itsensä, muutkin uskaltavat tehdä sen. Suomessa ajatuksia ei ole tapana sanoa ilmi ennen kuin ne ovat valmiita. Kun ihmiset rohkaistuvat, he uskaltavat olla keskeneräisiä ilman pel- koa, että heidät tuomitaan. – Suomalaisuuteen kuuluu myös olosuhteista valittaminen, olosuhteisiin vetoaminen. Meillä on taipumus laittaa kaikki vanhempien, lapsuuden tai vaikka ex-puolison syyksi. Olosuhteet eivät kuitenkaan määrää läheskään kaikkea. Asioita joihin voidaan itse vaikuttaa, on ihan hirveän paljon. – Kolmannen maailman valtioissa käyneet suomalaiset ihmettelevät aina samaa asiaa: Miten ne voivat hymyillä ja nauraa, vaikka niillä ei ole mitään? Länsimaissa ja varsinkin pohjoismaissa ne ongelmat, mistä me väännämme, ovat mitättömän pieniä verrattuna siihen mitä todellisuus voi olla.

Roolit ovat pelkoa

– Taiteellista työtä ei voi jättää. Ohjaan ensi kesänäkin Rönnin kesäteatterissa, otan sen ajan vaikka mistä. Jos en altista itseäni luovalle prosessille, aika helposti saan sen pois itsestäni. Voisi ajatella, että herkkä taiteilijansielu kärsii kunnallishallinnon pyörityksessä.

– Empatiankyvystä ei ole haittaa,. Perttu Pesä sanoo. – Ihmiset ovat kuitenkin samanlaisia riippumatta koulutuksesta tai asemasta. Perusyksikkö ihmisellä on käytettävissä samat perusasiat: puhe, eleet, tunteet, painotukset, äänenkäyttö. – Jos ihminen ottaa itselleen roolin, ei hän selviydy edes kaupungintalolla. Näyttelijäkoulutuksen perusasioihin kuuluu se, ettei pelkää epäonnistumista. Se on osa oppimisprosessia. On helpotus, kun osaa olla oma itsensä.

– Epävarmuus saa ihmisen ottamaan roolin. Kaikkein suurin pelko on epäonnistumisen pelko, pelko siitä että minua ei hyväksytä. Pelko saa ihmisen hakemaan suojamekanismia, sellaista asiaa jossa kokee itsensä hyväksi ja turvalliseksi. Ympäristön saama viesti voi olla, että ihminen on ylimielinen tai ylpeä.

– Minäkin katsoin itseäni peilistä 13 – 14 -vuotiaana ja tulin siihen tulokseen, että näytän viisaammalta kulmakarvat rypyssä. Kävelin vuoden niin ja tunsin itseni turvalliseksi ja viisaaksi.

Teatterissa on voimaa

Pian valmistuttuaan näyttelijäksi Tampereen yliopistosta Perttu Pesä huomasi olevansa kiinnostunut myös käsikirjoittamisesta, kouluttamisesta, ohjaamisesta ja kolmannen sektorin toiminnasta. Hän on tehnyt tuota kaikkea ja toiminut aktiivisesti muun muassa free lance -näyttelijöiden yhdistyksessä

Teatterin yhteiskunnallisista mahdollisuuksista hän vakuuttui osallistuessaan kansainväliseen projektiin vuonna 2000. Lontoossa toiminut projekti Transmission keskittyi siihen, mi- ten näyttelijäkoulutuksella voi tehdä työtä kolmannella sektorilla. Näyttelijät työskentelivät sairaaloissa, kouluissa ja vankiloissa.

Hollannissa samana vuonna Perttu Pesä oli mukana teatteriryhmä Werktuigissa. Sen tehtävä keskittyi koulukiusaamiseen liittyviin asioihin, varsinkin vanhempien pelkojen poistamiseen.

– Vanhemmuudessa unohtuvat omat kokemukset. 10 prosenttia koululaisista on kiusaajia, 10 prosenttia kiusattuja. Jäljelle jäävät 80 prosenttia joutuvat olosuhteiden takia olemaan joko tai riippuen siitä, missä ryhmässä kulkevat. Vanhempien on vaikea ymmärtää, että lapsi jossakin olosuhteissa voi olla kiusaaja. On helpompi kategorioida itsensä ja lapsensa kiusatuksi kuin kiusaajaksi. 16 kipunoita 4/2009

 

– Rotterdamissa oli kyse rankemmasta asiasta kuin kiusaaminen. Kolme tyttöä ryösti aseen kanssa toisia oppilaita, mikä herätti pelkoa vanhempien keskuudessa. Ryhmä käsitteli asiaa teatterin keinoin ja sai hengen koulussa muuttumaan.

– Minulle tässäkin oli tärkeä asia yhteisöllisyys ja sen eteenpäin vieminen. Pois näyttöpäätteeltä

Perttu Pesä korostaa osallistumista ja osallisuutta, kaikkia sellaisia asioita, joissa päästään ihmisten väliseen vuorovaikutukseen pois näyttöpäätteeltä.

– Vihaan sitä kun kysytään, voisinko vastata sähköpostilla. En voi. Jos vastaan kirjallisesti, viestin voi tulkita väärin. Jos puhun vaikka puhelimessakin, ihminen tulee vuorovaikutukseen ja saa helpommin selvän tekstistä. – Tämän aikakauden säälittävin asia on se, että yksinäisyyttä puretaan yksin tietokoneen ääressä ja kuvitellaan. että ollaan jonkun seurassa. – Ihmiset tarvitsevat sitä, että katseet kohtaavat. Ihminen on edelleen laumaeläin ja pyrkii hakemaan oppinsa kohtaamalla muita ja matkimalla muita ihmisiä. Sillä tavoin lapsetkin oppivat. – Toivon, että tulisi maailmanlaajuinen tietokoneiden käyttökatkos kahdeksi kuukaudeksi. Silloin joutuisimme miettimään, miten toimitaan tästä eteenpäin.

Perttu Pesä tulee juontamaan mielenterveysjärjestöjen Lunarock-konsertin 19.11. Klubilla klo 18.

Teksti: Eeva Karakorpi
Kuva: Ritva Merinen