|
|
numero 4, marraskuu 2009
Aila Dündar - Järvinen: ”Taimi ry tarvitsee aktiivisen puheenjohtajan”
Syntyperäisenä tamperelaisena olen toki ollut tietoinen Taimi ry:n merkityksestä kotikaupungillemme. Tästä syystä olen erittäin iloinen ja otettu siitä luottamuksesta, joita Taimi ry:n jäsenet ovat osoittaneet minulle. Olen saanut yhdistyksen jäseniltä yhteydenottoja ja pyyntöjä asettua hallituksen puheenjohtajaehdokkaaksi. Arvostettu pitkäaikainen puheenjohtaja Veikko Vepsäläinen jättää puheenjohtajuuden joulukuussa. Hallituksen puheenjohtajan tehtävä on tärkeä ja vaativa. Puheenjohtajalta vaaditaan osaamista, kokemusta, laajoja verkostoja sekä yhteistyötaitoja. Haluan kertoa hiukan itsestäni. Ammatiltani olen kehitysvammahoitaja. Olen naimisissa ja mieheni Jukka Järvinen toimii Tampereen kaupungin EU-asiamiehenä. Meillä on neljä kouluikäistä poikaa. Olen ollut Tampereen kaupunginvaltuutettuna toistakymmentä vuotta. Näiden vuosien aikana olen ollut lähes kaikissa Tampereen kaupungin lautakunnissa sekä muutamissa hallituksissa ja hallintoneuvostoissa. En ole koskaan ollut poissa valtuuston kokouksista enkä juuri lautakuntienkaan. Valtuustoaloitteita olen tehnyt vuosien varrella ehkä liikaakin! Varsin monien tekemieni aloitteiden ajamat asiat ovat myös edistyneet positiivisesti. Yhtä pitkään olen toiminut mm. kehitysvamma-alan sekä omaishoitajayhdistyksissä sekä puheenjohtajana että hallituksen jäsenenä. Olen toiminut myös äitini omaishoitajana. Tärkeintä antia minulle ovat kuitenkin laajat yhteistyö- ja ystävyyssuhteet, joita vuosien varrella on kertynyt laajasti muihin päättäjiin, kaupungin virkamiehiin sekä yhdistyksiin ja järjestöihin. Myös RAY painottaa yhteistyötä järjestöjen välillä, tähän yhteistyöhön olen tottunut vuosien varrella. Minulla on myös kokemusta RAY:n hakemuksista, olen niitä joutunut vuosien varrella laatimaan. Kokemusta on siis näinä vuosina tullut niin hallinnosta kuin ruohonjuuritasoltakin. Taimi ry tarvitsee aktiivisen, kokeneen ja kehitys- ja yhteistyökykyisen puheenjohtajan, joka säilyttää yhdistyksen saaman aseman sekä vie yhdistystä turvallisesti mutta kunnianhimoisesti tulevaisuutta kohti. Yllemme laskeutunut lama uhkaa taas kerran perheitämme ja omaisiamme. Tampereen kaupunkikin joutuu todennäköisesti tiukentamaan verotusta sekä tekemään muita rajuja säästötoimia liki 80 milj. euron vajeen kuromiseksi umpeen. Kaupunginvaltuusto kokoontuu 16.11.2009 budjettivaltuustossa tekemään vaikeita päätöksiä, jotka tulevat sisältämään kirpaiseviakin menoleikkauksia. Meidän tulee taistella, ettei säästöjä oteta heikompiosaisten selkänahasta. Ajat ovat vaikeat, mutta yhdessä toinen toistamme tukien, me selviämme! Arvostan suuresti minua kohtaan osoittamaanne luottamusta. Käy kotisivuillani: http://www.elisanet.fi/ailadundar/ Toivotan lukijoille hyvää syksyn jatkoa sekä Joulun odotusta ! Aila Dündar-Järvinen
|
||