|
|
Uudet numerot löydät täältä
Huhtikuun Kipunoita-lehti 1999
- Taimista on kasvamassa
varteenotettava Vaahtera
"Paikalleen ei voi jäädä, eikä ole tarkoituskaan.
Vuoden 1999 aikana jatketaan hyviksi havaittuja toimintoja, joista erilaiset
ryhmät ovat edelleen avainasemassa."
- Taidetta, tiedotusta, uusia
tiloja ja aktiivista toimintaa - yhteenveto vuodesta 1998
"Toiminta laajentui Iideshovista Kalevantie 1:n tiloihin ja loppuvuodesta
saatiin Taimille oma vapaa-ajanviettopaikka Korventupa Aitolahdelta."
- Lämpö
"Ja todellinen lämpö syntyy todella kanssakäymisestä
toisten ihmisten kanssa. Puhuen taikka kirjoittaen. Kirjoittaminen ihanteista,
veljeydestä, solidaarisuudesta, vapauden liekin valossa, saa minut
innostumaan. Kuin joskus vanhoina hyvinä aikoina."
- Taimin toiminnassa tärkeää
näkyminen katukuvassa
"Taimissa Anna näkee hyvänä yhdistyksen pitkän historian.
Vahvalle perustalle on aina hyvä ruveta rakentamaan muutoksen pyörteissäkin."
- Ero
"Vuosi sen jälkeen, kun kaikki oli lopussa, istuin itäisen
kirkon rappusilla. Oli aurinkoinen toukokuun aamu, ja olin vähän
rakastunut. Etelän pienet uudisasukkaatkin sirittivät ja vaaleanvihreän
lehmuksen alaoksilla."
- Kuvantekijät Tampereen
Työväen Teatterissa
"Näytelmässä Selma Lagerlöfiä esittää
Marja-Sisko Aimonen. Hän tekee kirjailijasta vanhan viisaan naisen,
joka on kirjoittanut, ei siitä, mitä on elänyt, vaan
sitä mitä on kuvitellut."
- Onpa kuningas surullinen!
Tahdotko, että ilahdutan sinua?
"Shakin pelaajan täytyy olla kärsivällinen, sillä
peli tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia nappuloiden siirtämiseen
ja oman pelin strategian luomiseen."
- Sutjakka kevätkokous
"Taimin sääntömääräistä kevätkokousta
vietettiin Iideshovissa maanantaina 29.3. Paikalla oli 21 yhdistyksen
aktiivijäsentä."
- Tuhat Daavidia vastaan
Goljat, eli Linux haastaa Microsoftin
"Ehkä kaikkein merkittävin piirre Linuxissa on, että
kuka tahansa voi ottaa sen käyttöön omaan tietokoneeseensa,
sillä Linux toimii kaikissa PC-tietokoneissa olivat ne sitten uusia
tai vanhoja. Sen lisäksi myös Macintosh-tietokoneille on oma
Linux, jossa on samat ilmaiset ohjelmat."
- Retki Turkuun
"Turun linnassa meitä odotteli jo oma oppaamme. Aloitimme kierroksen
linnan pienoismallin luota. Saimme tietää, että linnaa
alettiin rakentaa 1280-luvulla ja 1300-luvulla linna rakennettiin suljetuksi
puolustuslinnaksi."
- Pohdintaa oma-aputoiminnan
periaatteista
"Kokemukseni mukaan oma-apuryhmä hyötyy vetäjästä,
mutta en sulje pois sitä vaihtoehtoa, etteikö kypsään
vaiheeseen kehittynyt oma-apuryhmä voisi toimia ilmankin vetäjää."
- Runo on tullut lähelle
ihmistä
"Runo on vaikea, haastava ilmaisun muoto sekä kirjoittajalle että
lausujalle. Sitä ei voi noin vain lonkalta heittää. Tiedetään,
että tämän maan harvalukuiset lausuntataiteilijat harjoittelevat
vuoden, kaksi, kolmekin yhden illan ohjelmistoa varten."
- Anagrammikilpailu
"Yhdistä anagrammi -nimi ja siihen kuuluva henkilönnimi. Lähetä
vastaukset kesäkuun loppuun mennessä. Kaikkien oikein vastanneiden
kesken arvotaan kolme upeaa yllätyspalkintoa."
Tammikuun Kipunoita-lehti 1999
- Päätoimittajalta
"Mitä sitten on tapahtunut näinä neljänä vuonna
Taimin toiminnassa, jolloin olemme yhdessä toimineet kolmena yhdistyksenä saman katon alla Iideshovissa."
- Pääskylä
pähkinänkuoressa
"Pikemminkin haluaisin olla kehittämässä Taimia niin,
että se mahdollisimman hyvin vastaa jäsentensä toiveita
ja tarpeita, olivatpa ne minkälaisia hyvänsä."
- Ilmoitus avoimesta paikasta
"Tarjotaan mielenkiintoinen toimi. Vaaditaan epäinhimillisen paljon:
enemmän kuulemista kuin puhumista, Enemmän ymmärtämistä
kuin tuomitsemista, enemmän auttamista kuin valittamista. Etsitään
ihmistä."
- Mielenterveysviikon 15.11.-21.11.1998
teemana työ
"Paikallisissa mielenterveyden yhdistyksissä on syntynyt 1990 luvun
aikana runsaasti kuntoutujien osaamista hyödyntäviä työtoimintahankkeita.
Yhteensä yhdistysten työtoiminnoissa on mukana n. 550 kuntoutujaa."
- Hyvää vointia
yhdessä- tapahtuma Sampolassa 28.11.1998
"Ollessani Sampolassa lauantaina 28.11.98 kertomassa Iideshovissa olevasta
oma-apuryhmästä minulta kysyttiin: Mitä ryhmä minulle
antaa? Vastasin siihen heti, sen enempää miettimättä
: Antaessaan saa myös itsekin jotain."
- Laitos
"Mielisairaalan tai alkoholiparantolan asukkaitten kärsimys on
kuitenkin sisäistä, siiihen ei paljon laitoksen ulkoinen olemus
vaikuta."
- dg F.32.2 vakava masennustila
- minun tarinani
"Masennus on vakava sairaustila, joka saattaa useinkin johtaa itsemurhaan,
tätä varten läheisten tuki ja ymmärrys on erittäin
tärkeätä. Jos ihmisellä ei ole ketään,
on olemassa myös tukiryhmiä missä yksinäiset voivat
kokoontua, tosin tiedän itse että on suuri kynnys uskaltaa
mennä ryhmäterapiaan, mutta uskon sen auttavan."
- Taustatietojen kirja
"Teos esittelee oma-apuryhmätoimintaa melko laajasti, mutta aika
byrokraattisesta näkökulmasta. Huomaa selvästi, että
suurimmalla osalla kirjoittajista ei ole henkilökohtaista kokemusta
oma-apuryhmätoiminnasta."
- Saramago ja Jeesus
"Saramagolta on suomennettu kaikkiaan neljä teosta. Nobelille yltänyt
romaani Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on ilmestynyt kirjailijan kotimaassa
jo vuonna 1991."
- Lähde lomalle rentoutumaan
mukavien ihmisten kanssa
"Mielenterveyden Keskusliiton tuetut lomavuorot vuonna 1999 odottavat
taas hakijoitaan. Aloitamme tänä vuonna talvisesti."
- Rauman Friski Tuult ry.
10 vuotta
"Oli hyödyllistä tutustua muiden yhdistysten edustajiin ja
avata keskustelukanavia ja kuulla visioita yhteistoiminnan lisäämiseksi."
- Yli 2000 avustushakemusta
Ray:lle tänä vuonna
"Kappalemääräisesti eniten hakemuksia tuli vanhus-, kansanterveys-
ja nuorisotyön järjestöiltä. Yhteensä hakemukset
koskevat 4,1 miljardin markan hankkeita."
Vuoden 1998 syyskuun Kipunoita-lehti
- Mikä on totuus rakkaudesta
?
"Taimilaiset ovat työstäneet pitkään keskiajasta
kertovaa videosketsiä, jossa ritari ja linnanrouva keskustelevat
rakkaudesta. Sketsiä on suunniteltu ja harjoiteltu pitkään,
ja matkalla on tullut vastaan monenlaisia vastuksia, joista työryhmä
on yhdessä selviytynyt."
- Haihtuvi nuoruus
"Ei tullut agraarikulttuurin fennomaanisesta kasvatista lääkäriä
Viipuriin, ei toteutunut nuoruuteni haave, vaan tie kulki apteekkikesien
ja -sijaisuuksien kautta avioliittoon, kunnes löysin itseni hammaslääkärimieheni
vastaanotolta "assistentin" ja vastaanottoapulaisten kouluttajan tehtävistä."
- Mistä asiakkaat tulevat
ja mihin menevät ?
"Stakesin selvitys sosiaali- ja terveydenhuollon laitoshoidon ja sitä
korvaavien avopalvelujen käytöstä"
- Runon ystävien runoja
"Kasvot peilissä
minä olen kulkenut
elämän virran
monissa pyörteissä
ja kasvan uudelle tielle."
- Juhlia Iideshovissa
"Ohjelmaa oli runsaasti tarjolla. Taimin mainiot runoryhmäläiset
esittivät kauniita kesärunoja Jussi Pakkasen kanteleen sävelien
siivittämänä. Liisa Tavi tuli kertomaan uuden kokoelmalevynsä
ilmestymisestä ja samalla yleisö sai nauttia hänen kauniista
laulustaan."
Juttu vuoden 1998 kesäkuun Kipunoita-lehdestä
Juttuja vuoden 1998 maaliskuun Kipunoita-lehdestä
Juttuja vuoden 1997 joulukuun Kipunoita-lehdestä
Juttuja vuoden 1997 syyskuun Kipunoita
-lehdestä
|