|
|
|
Seitsemäs vuosikerta, numero 4, syyskuu 1997 |
||
|
Mihin Uskoa Uskotko ufoihin? Tai uskotko sairautesi parantuneen, kun hurmoskouksessa joku työntää sinua otsasta ja kaadut? Uskotko, että aikakauslehtien horoskooppien kirjoittajat osaavat ennustaa tulevaisuutesi? Vai uskotko parantuneesi, kun psyykeesi tai fyyseesi vaikuttavan lääkkeen sijasta saatkin kalkkitabletin? Kannattaisiko epäillä? Ihminen ei ole kovin viisas, ei vaikka hän opinnäytteidensä tai muiden avujensa ansiosta olisi kivunnut kansakunnan kaapin päälle, korkeimpaan yhteiskuntaluokkaan. Yhdysvaltain presidenttinä ollessaan Ronald Reagan yhdessä vaimonsa kanssa etsiskeli ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin ennustajien avulla. Ihmeteltävän helposti ihminen uskoo paranormaaleihin, yliluonnollisiin ja okkullttisiin eli salatieteellisiin ilmiöihin. Huuhaa-uskoa voi olla monta laatua, mutta perustaltaan se on yhden lajinen: sen aiheuttaa ihmisen halu saada selityksiä. Menneenä kesänä mm. Jyväskylän Kesän kulttuuritapahtumissa vieraillut amerikkalainen taikuri James Randi on jo vuosikymmeniä kiertänyt maailmaa ja paljastanut herkkäuskoisuudella rahaa tekeviä huijareita ja heidän menetelmiään. Parikymmentä vuotta sitten Suomea kiersi israelilainen Uri Geller. Hän sai ihmiset tolaltaan taivuttelemalla lusikoita ìajatuksen voimallaî. James Randi teki saman tempun kesällä Suomessa käydessään, mutta hän ei väittänytkään, että tempussa olisi mitään yliluonnollista, jumalallista. Randi on taikuri, eikä hän kerro tempun saloja, mutta hän sanoi sen olevan vain trikki. Uri Geller väitti omaavansa ìpsykokineettistä energiaa, jolla hän lusikoita väänteli. Yhdysvallat on oikeudenkäyntien luvattu maa, ja niinpä Uri Geller on haastanut Randin useita kertoja oikeuteen tämän kiusallisista näytöksistä ja puheista. Geller väittää että ne mustaavat hänen mainettaan. Uri Geller on pannut lusikoita taivuttelemalla rahoiksi. Hän on kuitenkin hävinnyt kaikki Randia vastaan nostamansa kanteet. Huuhaan määrä maailmanlaajuisilla markkinoilla kuitenkin kasvaa, ja eritoten se kasvaa taloudellisten ja muiden yhteiskunnallisten kriisien aikana, jolloin ihmisillä on paha olla. Markkinoista, todella, ihmisten höynäyttämisessä on kyse. Euroopan jälleenrakennuspankkikin käyttää analyytikkoinaan, muiden muassa, raha-asioihin erikoistuneita astrologeja. Markkinoiden monet vaikuttajat, jotka muuten saattavat vaikuttaa aivan selväpäisiltä, ovat hurahtaneet uskomaan tähtien asentojen vaikutukseen. Arvokkaina perhelehtinä itseään pitävät aikakauslehdet ovat pullollaan horoskooppeja. Televisiokanavat antavat joka vuosi runsaasti ohjelma-aikaa ufo-, kummitus-, enkeli- ja muille huuhaaju-tuille. Amerikasta (tottakai sieltä) on Suomeenkin saapunut skientologia, joka uskonnollisuuden kaapuun verhottuna rahantekoautomaattina on orjuuttanut vaikutuspiiriinsä päätyneet ihmiset. Monet heistä se on myös raunioittanut taloudellisesti. Saksassa viranomaiset ovat olleet sen verran valppaampia, että he eivät ole hyväksyneet scientologiaa uskonnoksi, vaan estäneet sitä saamasta uskontokunnallista asemaa. Takavuosina maassamme vaikutti Niilo Yli-Vainion ympärille kerääntynyt uskonnollinen ryhmittymä, joka käsin koskettamalla ja kaatamalla seurakuntaa väitti parantavansa sairaita. Monet näissä tilaisuuksissa kaatuneet todella uskoivat parantuneensa vaikeistakin sairauksista. Ja vielä nykyisinkin kiertää maamme evankelisluterilaisia seurakuntia pariskunta, joka kaataa ja parantaa. Monet meistä, jotka sairautensa vuoksi ovat olleet tekemisissä virallisenkin sairaanhoitojärjestelmän kanssa, tuntevat käsitteen lumelääke. Lumelääke on oikeasti lääke, joka ei aiheuta ihmisen psyykelle tai fyyselle mitään, ts. se on useimmiten kalkkitabletti, josta potilas ei tiedä, että se on kalkkitabletti. Tätä lääkettä nautittuaan hän saattaa tuntea tervehtyvänsä. Parantuminen on totta kai myönteinen asia. Mutta kun lumelääkettä ryhdytään kaupittelemaan meille massamitoin ja keinoista välittämättä rahat pois meiningillä, muuttuu asia rikokseksi ihmiskuntaa vastaan, vähintäänkin etniseksi lompakkojen puhdistukseksi. Huuhaa-alalle on kehittynyt merkittävä teollisuudenhaara, joka julkaisee omia lehtiään, kirjojaan ja elokuviaan. Usko paranormaaleihin, yliluonnollisiin ilmiöihin tuntuu koko ajan kasvavan. Saamme siis jatkossakin nauttia tästä höpönlöpöstä, sillä ihmisen kekseliäisyys helpon rahan tekemiseksi ja useimpien halu tulla huijatuksi on valtava. Alussa mainitun James Randin koulutussäätiö lupaa reilusti maksaa runsaan miljoona dollaria kenelle hyvänsä, joka pystyy osoittamaan minkä hyvänsä paranormaalin tai yliluonnollisen kyvyn tieteellisissä tutkimusolosuhteissa. Tähän mennessä jättipottia on yrittänyt saada itselleen vain 75 yliluonnollisiin uskovaa. Kaikki ovat kuitenkin epäonnistuneet. James Randi sanoo olevansa skeptikko, epäilijä. Skeptisismi on epäilyn filosofiaa, jonka mukaan ei ole syytä uskoa, ennen kuin on saatu luotettavat todisteet.
Jorma Metsäranta
|
|
|