|
|
|
|
Yhdeksäs vuosikerta, numero 1, tammikuu 1999 |
||
|
Hyvää vointia yhdessä- tapahtuma Sampolassa 28.11.1998 Tamperelaiset yhdistykset kokoontuivat Sampolaan vertaistuen merkeissä marraskuussa. Mukana oli noin 15 eri yhdistystä, joissa toimii oma-apuryhmiä vertaistuella. Taimikin oli mukana tapahtumassa omalla esittelypöydällä aulassa, porinaluokassa kahdella puheenvuorolla ja seminaarissa loppupuheenvuorolla. Porinaluokassa esiteltiin yhdistyksen vertaistukitoimintaa ja ryhmän vertaisvetäjät kertoivat kokemuksistaan. Puheenvuoroja käyttivät mm. Mielimaasta ryhmät, Itsemurhan tehneiden läheiset ry, A-kilta, Moniääniset, Taimi ja Kansalaisareena. Seminaarissa Marjatta Stenius-Kaukonen luennoi aiheesta Järjestöjen ja kuntien yhteistyöllä hyvää vointia edistämään, Anna Metteri Maallikoiden ja ammattiauttajien suhteesta ja Jussi Pakkanen Taimista käytti seminaarissa loppupuheenvuoron. Marita Rautiainen kertoi kokemuksistaan porinaluokassa oma-apuryhmän vertaisvetäjänä toimimisesta. Vertaistuki- iloa, rohkeutta, voimavaroja arjessa selviytymiseen Ollessani Sampolassa lauantaina 28.11.98 kertomassa Iideshovissa olevasta oma-apuryhmästä minulta kysyttiin: Mitä ryhmä minulle antaa? Vastasin siihen heti, sen enempää miettimättä :î Antaessaan saa myös itsekin jotain.î Kotiin tultuani jäin kuitenkin miettimään vastaustani ja ajatuksia risteili päässäni. Olihan siinä paljon enemmänkin vastattavaksi: Saan kerran viikossa tuntea olevani arvokas, odotettu, näen tuttuja ja tunnen yhteenkuuluvuutta ryhmään. Ennen työelämässä oli työryhmä-työpaikkakaverit. Ajattelin myös saavani hengästystauon siihen arkeen, jota pyöritän kolmen lapsen äitinä. Unohdan hetkeksi kotona odottavat kotihommat, pyykkivuoren, tiskaamattomat tiskit, îvillakoirienî vilistyksen nurkissa. Ne ovat ja pysyvät siellä, eivätkä karkaa, eivätkä kyllä tule tehdyksikään ilman tekijää. Koen myös saavani antaessani omaa aikaani. Rohkeutta, uskaltaessani antaa palan rikkinäisestä itsestäni, elämän- arjesta. Saan voimavaroja arjesta selviytymiseen, pienin askelin, mutta eteenpäin pyrkien. En ole yksin. On myös muita, jotka osallistuvat eteenpäin pyrkimään kompastuen, mutta nousten sitäkin vahvempina jatkamaan. Aikuisen ihmisen seura. Vertaisena olo, ystävyys, lämmin sana, ajatus. Nämä kaikki ovat olleet minulle hyvin tarpeen. Tiedon molemminpuolista jakamista ja saamista, käyttöön ottoa oman tarpeen mukaan. Iloa, jonka jo luulin kadottaneeni. Surun, kyyneleiden vaihtumista naurun vesipirskeeksi. Kuinka ihanaa ja rentouttava on nauraa niin, että vatsaan koskee ja silmistä vesi virtaa. Puhumattakaan siitä, että liru meinaa pöksyyn tulla. Sitä ja paljon muutakin saan ryhmästä ja ryhmistä. Toivon, että jokainen kokisi edes hetken unohduksen îsairaudestaanî ja uskaltaisi tulla johonkin ryhmään. Antaessasi itsestäsi jotakin saat monin kerroin ja mielenkiintoisella kokemuksella takaisin. Suosittelen tutustumista lämpimästi johonkin Iideshovissa olevaan ryhmään. Toivon, että siitä tulisi myös sinulle ilo, toivo ja valo niin kuin minulle. Huomaamattasi unohdat hetkeksi masennuksesi tai mikä vaiva sinulla sitten onkaan. Lämpimin terveisin Marita Rautiainen
|