Nro 2, 2000 - 4. vuosikerta
 
 

<- takaisin Mielekäs -lehden etusivulle

Taimi muutti sääntöjään ja nimensä

Tampereen seudun mielenterveysyhdistys piti kevätkokouksensa maaliskuun lopulla. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksen listalla oli sääntöjen uudistaminen. Niiden myötä myös yhdistyksen nimi päätettiin muuttaa lyhyempään ja tutumpaan muotoon Mielenterveysyhdistys Taimi ry.

Viime vuoden toimintakertomusta käsiteltäessä kävi ilmi, että Taimin toiminta on kautta linjan lisääntynyt. Yhdistys toimii uusissa tiloissa Ruusantalossa, joka on Koulukadulla Tampereen keskustassa. Siellä on voitu hyödyntää myös läheisten oppilaitosten harjoittelijatarjontaa, ja Taimissa onkin ollut toimintakauden aikana yhdeksän opiskelijaa harjoittelujaksoillaan. Tämä on tuonut yhdistykselle myös tuloja, ja aikuiskoulutuskeskuksen kanssa aloitetusta koulutusprojektista on kaksitoista taimilaista saanut itselleen tukihenkilön vuoden ajaksi. Taimilaiset ovat olleet mukana myös noin viidelläkymmenellä kurssilla ja retkellä.

Kokouksessa puhetta johtanut Mtkl:n aluesihteeri Göran Johansson antoi kiitosta Taimille selkeästä toimintakertomuksesta. Siinä on muun muassa yksityiskohtaisesti taulukoitu ryhmä- ja harrastustoimintaan osallistuneet.

Yhdistyksen toiminnan rahoitus on saatu pääosin Raha-automaattiyhdistykseltä, ja tälle vuodelle tuo avustusmäärä myös lisääntyi merkittävästi, vaikka Taimissa jäätiinkin vielä vaille kahvilatoiminnan käynnistämiseen haettuja projektiavustuksia. Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveystoimelta ja erityisliikuntatoimelta on Taimi saanut myös raha-avustuksia.

Omaa varainhankintana on rahaa saatu muun muassa opiskelijoiden ohjauspalkkioista, arpajaisista, teatteriesityksistä, runoteosten myynnistä ja kahvinmyynnistä.

Tampereen seudun mielenterveysyhdistys on jo pitkään tunnettu Taimina, joka onkin nimenä tunnettu paremmin kuin pitkä nimilitania. Uudistaessaan ja ajanmukaistaessaan sääntöjään yhdistyksen nimi päätettiinkin muuttaa muotoon Mielenterveysyhdistys Taimi ry. Vaikka nimestä jäi pois viittaus Tampereen seutuun, ei se kuitenkaan merkitse sitä, etteikö yhdistys palvelisi koko Pirkanmaata edelleenkin. Yhdistyksen merkitys on korostunut valtakunnallisen ja alueellisen sosiaali- ja terveysalan rakennemuutoksen aikana.

Tulevaisuudessa haasteena on entistä tiiviimpi verkottuminen alan eri toimijoiden kesken. Siinä työssä sääntöjen uudistaminen ja ajankohtaistaminen sekä selkiyttäminen antaa Taimille uuden kehyksen, josta tämän noin tuhannen jäsenen yhteisön on hyvä edetä.

<- takaisin Mielekäs -lehden etusivulle