Nro 2, 2000 - 4. vuosikerta
<- takaisin Mielekäs -lehden etusivulle
Kun työ täyttää koko elämän
Tunnettu ja lahjakas tamperelainen näyttelijä Matti Viironen joutui jäämään eläkkeelle 25 vuoden näyttelijäuran jälkeen sairautensa vuoksi. - Kun työhön on suhtautunut kokonaisvaltaisesti ja kun kaikki muu on ollut alisteista työlle, eläkkeelle siirtyminen ei ole helppoa, sanoo Matti Viironen.
Mitä on olla näyttelijä?
Matti Viironen on sitä mieltä, että hänellä on näyttelijän sielu. - Olen koko ajan tahtonut tehdä enemmän kuin jaksan. En ole eläissäni muuta tehnytkään kuin näytellyt - paitsi nuoruudessani ehkä vähän urheillut. Rakastan työtäni. Voi olla, että näyttelijäntyössä pikkuisen ilmenee esiintymisen tarve. Ammatissa kuitenkin tuntee olevansa elämässä kiinni. Näyttelijänä saat elää monta elämää.
Matti Viironen jatkaa: - Näyttelijänä saat antaa vallan sisäiselle lapsellesi. On lupa innostua ja eläytyä. - Näyttelijän pitää antautua, unohtaa itsensä. Hänen pitää olla aito ja herkkä.
- Farssi ja komedia on yleisöstä hupaisaa. Näyttelijälle nämäkin näytelmän lajit ovat tosihommaa, sanoo Matti Viironen.
Sairauden tunnustaminen on vaikeaa
- Sairauteni oli salakavalaa. Tunsin väsyväni. Huomasin voimavarojeni ehtyvän. Ihmettelin vain, miksi väsyn. Yritin kannustaa itseäni tekemään ja tekemään - entinen rutiini oli väsymisestä huolimatta säilytettävä, tilittää Matti Viironen sairauden toteamista edeltäviä tuntojaan. - Yliyritin. Pelkäsin, että jos annan vallan väsymiselle, olen mennyttä.
- Kuljin sängystä harjoituksiin ja harjoituksista sänkyyn. Vapaa-ajan käyttökään ei ollut irti työstä. - Usein ainut rentoutumismuotoni oli mennä näytäntöjen jälkeen oluelle näyttelijätovereiden kanssa.
Ja mistä muusta sitten puhuttiin kuin työstä, sanoo Viironen.
- Minulla on astma. Näyttelijänä minulla on hyvä hengitystekniikka. Lääkärienkin oli vaikea havaita sairauttani sen vuoksi. Kun puoli vuotta aiemmin ennen kuin sitten itse suostuin hakemaan eläkettä, minulle ehdotettiin eläkkeelle hakeutumista, pidin ehdotusta ihan naurettavana. Matti Viironen selittää sairautensa torjuntaa ja vähättelyä: - Minusta oli kohtuutonta, että minun ikäiseni olisi jäätävä eläkkeelle. Yritin ajatella, että sairauteni oli vain pieni haitta. Kun vain yritän, niin jaksan.
Sairaus kehittyi hiljalleen
- Jotain synnynnäistä vikaa hengityselimissäni on. Olen tottunut elämään vikojeni kanssa, joten ongelmiakaan ei niin tullut ajatelleeksi.
- Avioero ja äidin kuolema synnyttivät kauhean kriisin. Koin puolen vuoden valtavan masennuksen. Jälkeenpäin ihmettelen, että kykenin tekemään töitä. Kaikkien oireiden kanssa kuitenkin yritin tulla toimeen työssäni.
- Tämä aika alkoi kasvattaa minua. Joitakin asioita alkoi mennä tärkeysjärjestykseen.
Matti Viironen kertoo, että näistä ajoista on kulunut noin kymmenen vuotta. Vähitellen kuitenkin fyysiset oireet alkoivat tulla ilmi.
- Väsymistä ja heikkoutta ei oikein voinut tunnustaa, kun yleisö ja työnantaja kehuivat hyvää työntekijää. Luottamusta ei oikein voinut pettää.
"Onko ´nuori´ eläkeläinen kunnan elätti?"
Matti Viironen kertoo, että eläkkeelle jääminen oli hänelle suuri koettelemus. Häntä vaivasivat syyllisyyden, huonouden ja hylätyksi tulemisen tunteet. - Koin olevani yksin, hän sanoo. - Työn kautta olin saanut ihmisarvon, ihmisyyden, hän jatkaa.
- Minussa vielä vaikuttaa se vanha kasvatus, että mies huolehtii perheestään omalla työllään. Jouduin pohtimaan, onko minulla oikeutta asumiseen ja ruokaan, Matti Viironen tilittää tuntojaan.
Sopeutuminen työstä irrallaan olevaan aikaan oli vaikeaa. Työ sääteli Matti Viirosen ensimmäisiä eläkepäiviä: - Ensi alkuun elin täysin työtovereitteni ja oman vanhan kellonajan mukaan. Ajattelin, että nyt loppuu esitys tai että nyt kaverit hakevat lapsia tarhasta.
- Ihmiselle on tärkeää kuulua johonkin yhteisöön, sanoo Matti Viironen kokemuksestaan. - Tärkeää on, että jotain entisestä jatkuu tai jotain merkityksellistä tulee tilalle.
Apuna hyvät kaverit ja puhuminen
Matti Viirosella on ollut onneksi tukenaan hyviä kavereita ja lähimmäisiä - Minun ei ole tarvinnut taistella yksin, sanoo hän. - Kaverit auttavat tuskaan, murheeseen, suruun, kunhan suostun puhumaan heidän kanssaan.
- Olen oppinut avautumaan. Keskustelu muiden kanssa on auttanut minua. En enää ajattele, mitä toinen ajattelee minusta. Koen vain tärkeäksi kertoa sen, mikä minua kipeimmin hiertää.
Vaihtaisitko oman nyyttisi toisen nyyttiin?
Matti Viironen ei suoraan vastaa kysymykseen, eläisikö hän elämänsä toisin. Hän kertoo isoäitinsä sanat: - Menisitkö vaihtamaan oman nyyttisi toisen nyytin kanssa? Oman nyyttisi sisällön tiedät, mutta et tiedä, mitä toisen nyytin sisällä on.
Nyt kun eläkkeelle jäämisestä jo on kulunut jonkin aikaa, Matti Viironen sanoo, että elämä hänen mielestään on hymyillyt enemmän kuin ennen.
Kriisit ovat Matti Viirosen mukaan opettaneet hänet olemaan yhä enemmän oma itsensä. Näyttelijällehän tämä voi olla vaikeampaa kuin monelle muulle. Nyt myös pienillä asioilla on merkitystä. Esimerkiksi englannin tunneilla käynti tuottaa Matti Viiroselle jotain lapsen kaltaista löytämisen iloa.
- Niihin töihin, joita otan ja saan, haluan suhtautua lapsenomaisen innokkaasti, en tosikkomaisesti. Niin olen ennenkin suhtautunut työhöni. Mutta nyt tekemäni työ tuottaa todellista riemua. Pakollinen pysähtyminen on tehnyt sittenkin hyvää.
Ritva Sirniö