Nro 2, 2000 - 4. vuosikerta
 
 

<- takaisin Mielekäs -lehden etusivulle

"An ny pari kol sualast silakka" eli mitä on KRAPULA?

Krapula on humalan epämiellyttävä jälkitila, jonka voimakkuus on suhteessa sitä edeltäneen päihtymyksen vahvuuteen. Krapulan ankaruus ei juuri riipu alkoholijuoman lajista. Nautitun alkoholin määrällä on ratkaiseva osuus.

Yksi tiukimmin pintansa pitävistä uskomuksista on se, että kankkusesta pääsee eroon urheilemalla. Liikunta on todettu jopa vaaralliseksi juuri kankkusessa. Jos todella haluaa tehdä elimistölleen palveluksen krapulapäivänä, on parempi löhöillä sohvannurkassa tekemättä mitään.

Parannuskeinoa krapulaan ei ole. Krapula paranee itsestään; paranemisaika on suhteessa krapulan voimakkuuteen. Helpotusta oireisiin voi hakea särkylääkkeistä, mutta ne saattavat ärsyttää mahaa ja aiheuttaa oksentelua.

Krapularyyppy ei ole parannuskeino; se poistaa krapulan epämiellyttävät oireet aiheuttamalla uuden humalatilan ja siirtää krapulan tuonnemmaksi. Krapularyypyt saattavat myös olla alkua juomiskierteelle ja tie alkoholistiseen juomiseen.

Helpoin tapa välttää krapula on juoda maltillisesti. Kun nauttii juomia riittävän hitaasti, maksa ehtii polttaa alkoholia niin, ettei tule humalaa eikä krapulaakaan

Matti Vaaranmäki

Mietteitä Alkon julkaisuoppaasta

<- takaisin Mielekäs -lehden etusivulle