Neiti B:
Pimeyden ja valon rajamailla
Vuoden synkin aika voi olla matka omaan sisimpään. Kun ulkoisen maailman ohella myös sisäinen pimeys käy aina vain mustemmaksi, mikä saa uskomaan, että valo vielä palaa? Valonpilkahdus voi olla usko omaan merkityksellisyyteen, elämän mielekkyyteen, rakkauteen tai ylipäänsä johonkin, vaikka talousuutisiin. Yksikin tuikku valaisee pimeyttä.
Lapsena pimeys tuntui pelottavalta. Naapurissa asuva tyttökaverini oli samanlainen pelkopää. Heiltä meille oli vain parinsadan metrin matka, mutta se oli metsätietä ja pimeää sellaista. Kun lähdin kotiinpäin illalla, kaverini saattoi minut puoleenväliin matkaa. Siitä hän palasi ja minä jatkoin yksin. Jotta meitä ei olisi pelottanut niin paljon, huutelimme toisillemme niin kauan, kunnes ääni lakkasi kuulumasta. Ja silloin näkyikin jo kodin ulkovalo
Matkakumppanini asensi autoon uudet valot. Niitä piti tietysti heti illalla testata. Hämmästelin kuuliaisena, miten hyvin niillä näkyi, varsinkin piennar. Itsekseni kyllä mietin, mitähän pupujussit tai muut elävät tuumaavat. Eivät ehdi huomata, mikä heidän ylitsensä kävi. Mutta turvallisuuden kannalta valot ovat kaikkein tärkein asia autossa - kuulemma.
Pimeydessä on jotakin kiehtovaa. Selkeät rajat hämärtyvät, itsekin voi sulautua ympäristöön ja olla näkymätön. Ehkä omaan sisäiseen pimeyteen tutustuminen saa ulkoisenkin pimeyden tuntumaan turvalliselta ja rauhoittavalta. Ei tarvitse pitää vahtia, yrittää nähdä kaikkea ja hallita tilannetta. Suurimmat uhkat ovat sisäisiä uhkia, ne kulkevat aina mukana. Kun sen tietää ja tunnustaa, pimeänpelko on turhaa.
En silti kehota hakeutumaan kaupungin yössä yksin hämärimpiin paikkoihin. Joku voi olla oikeasti ”pimeä”. Syksyisin ja talvisin, kaamosaikaan, unelmoin metsämökistä ilman sähköä. Kynttilänvalosta ja hiljaisuudesta, takkatulesta. Ihminen kaipaa oikeaa tulta. Sähkövalot ja kaikenmaailman halogeenit ovat tehokkuudestaan huolimatta kalpeita jäljitelmiä. Tuli on ihmisen liittolainen, valon ja lämmön tuoja ja aurinkona koko elämän ylläpitäjä. Eläminenkin on palamista. Kynttilät ja tuikut ovat ehkä nykymaailmassa kotilieden tai tulisijan korvikkeita. Ei yksi tuikku kesää tee, mutta se antaa toivoa.
Sysimökissä
matkakumppanini aikoo kokeilla uutta supertaskulamppua. Toki hänkin
nauttii oikeasta tulesta ja sen teosta, oikeaoppisesti yhdellä tikulla
ja tarkoin harkituilla sytykkeillä. Polttopuiden tulee olla tietynkokoisia
ja kuivia, ja ne ladotaan täsmällisesti. Hyvä niin. Rakkaus
on sisäistä valoa: se valaisee ja lämmittää.
Motti halkoja on silti hyvä varata. Ja kynttilöitä. Kunnes
aurinko taas palaa.
Neiti B