<- Lehden etusivulle
Uusi paikka vertaistuelle
Tampereen seudun Vertaiskeskus on aloittanut toimintansa os.
Pinninkatu 53 B, 3 krs. Avajaisia vietettiin 15. ja 16.2.2004.
Keskusta ylläpitää Tampereen seudun vertaisverkko ry.
Toiminnan
tarkoituksena on edistää ja kehittää psykofyysistä kuntoutumista.
Parin ihmisen sitkeä työ on tuottanut tulosta, ja haave
oirejärjestöjen yhteisestä paikasta on vihdoin toteutunut.
Tällaisen paikan, Vertaiskeskuksen, käynnistymisen mahdollisti
Tampereen kaupunki, joka lähti mukaan omalla panoksellaan ja myönsi
varat keskuksen ylläpitoon. Kaupungin avustus kattaa kiinteät
kulut,
mutta siellä toimivat henkilöt tekevät vapaaehtoistyötä.
Keskusta varten vuokrattiin tila, joka oli edellisen "asukkaan"
jäljiltä kehnossa kunnossa. Tilat siivottiin ja maalattiin
talkoovoimin. Kalusteet ja muut varusteet hankittiin halvalla, osa
ilmaiseksi.
Lukuisten työtuntien jälkeen helmikuun puolivälissä saatiin
Tampereella juhlia uuden, vapaaehtoistyöhön perustuvan keskuksen
aukeamista.
Vertaisverkon puheenjohtaja ja vertaiskeskus-idean ”äiti” Arja
Päivärinta keskustelee vieraiden kanssa keskuksen avajaisissa. |
Avajaisia vietettiin kahtena päivänä. Sunnuntaina oli
kaikille
avoimet ovet, ja maanantaina olivat vuorossa kutsuvieraat. Molempina
päivinä tupa oli täynnä lähes kaiken aikaa.
Vilkas puheensorina ja
nauru kertoivat ihmisten iloisista mielistä. Vertaiskeskus sai
ansaitsemaansa huomiota, sillä avajaisissa kävi niin
kaupunginvaltuutettuja kuin muitakin virallisia tahoja.
Paikkaa pidettiin kauniina ja viihtyisänä, ja vieraat olivat
aidosti
mielissään tällaisen paikan saamisesta Tampereelle.
Vertaiskeskuksen taustalla on viime vuoden lopulla perustettu
Tampereen seudun vertaisverkko ry. Se on kattojärjestö, johon
kuuluu
tällä hetkellä neljä yhdistystä: Mieli Maasta
Tampere ry, Pirkanmaan
Kipupotilasyhdistys PiKi ry, Potilasjärjestö Unettomat ry sekä Äidit
irti synnytysmasennuksesta, Äimä ry.
Äkkiä ajatellen näille järjestöille ei keksi
yhteistä nimittäjää,
mutta ne täydentävät kuitenkin hienosti toisiaan. Kyllähän
kivut,
masennus ja unettomuus kietoutuvat usein yhteen. Kivuista kärsivä
ihminen masentuu helposti ja nukkuu huonosti. Masentunut ihminen
saattaa kipuilla ja valittaa yleensä myös unettomuutta. Pitkä
unettomuus taas tuo mukanaan masennusta ja usein myös erilaisia
särkyjä.
Näistä oireista kärsivä potilas saa nyt samasta paikasta
tietoa
ongelmaansa eri näkökulmista ja voi vaikka liikkua yhdistyksestä
toiseen sen mukaan, mikä oire on hallitsevin. Ja varmaa on, että
Vertaiskeskuksessa kohtaa samoista ongelmista kärsiviä
kohtalotovereita.
Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluvat erilaiset kurssit ja koulutus
sekä yhteistyö mm. oppilaitosten ja sairaanhoitopiirin kanssa.
Suunnitteilla on myös vertaisnetti-kokonaisuuden luominen yhdessä
E-Tampere -hankkeen kanssa.
Vertaiskeskus sijaitsee osoitteessa Pinninkatu 53 B, (3. krs) 33100
Tampere. Aluksi keskus on kaikille avoinna maanantaisin kello 12-18,
puhelin paikkaan on (03) 211 0200.
Aina maanantaisin kello 17-19 numerossa vastaa Kipupotilasyhdistyksen
palveleva puhelin, ja joka kuukauden kolmas keskiviikko kello 18-20
on kipupotilaiden jäsenilta.
Joka kuukauden ensimmäinen tiistai Unettomat ry päivystää puhelinta
kello 17-19 ja kuukauden ensimmäinen keskiviikko on Unettomat ry:n
jäsenten tapaamisilta klo 18-20.
Mieli Maasta päivystää palvelevaa puhelinta joka kuukauden
ensimmäinen torstai kello 12-15 ja vertaisryhmä kokoontuu kello
15-17.
Kaikki ovat tervetulleita poikkeamaan Vertaiskeskuksessa
maanantaisin. Sieltä saa eri yhdistysten esitteitä ja monenlaista
tietoa monenlaisista ongelmista. Toivomme, että paikasta kehittyisi
keskus, jossa olisi kodikasta poiketa, ja jossa ihmiset tuntisivat
tulevansa kuulluiksi ja ymmärretyiksi.
Teksti ja kuva: Johanna Vuori
<- Lehden etusivulle
|