Nro 1, 2004 - 8. vuosikerta
 
 

<- Lehden etusivulle

Kirja:
Mietteitä elämästä

Tarmo Salmela:
Elämäni sirpaleita
Pilot-kustannus Oy 2004

Tarmo Salmelan esikoisteos Elämäni sirpaleita on kokoelma, joka sisältää runoja, mietelauseita ja lyhyitä tarinoita hänen omasta elämästään, kritiikkiä nyky-yhteiskunnasta ja ajatuksia elämästä yleensä.

Taiteilijana Tarmo on monipuolinen. Runojen ja mietelauseiden kirjoittamisen lisäksi on hän elä-mänsä varrella harrastanut ja harrastaa hanurinsoittoa, maalausta ja lyhytelokuvien tekoa. Monipuolinen taiteellinen lahjakkuus kulkee suvussa. Isä William oli kansantaiteilija, hanuristi ja viulisti. Veli Niilo on urkuri. Kaksi veljenpoikaa on musikaalisesti ansioituneita. Jorma laulaa ja soittaa pianoa, Teppo pasuunaa. Myös veljen pojanpojat ovat suuntautuneet taiteisiin, musiikkiin ja maalaamiseen.

Runoharrastukseensa Tarmo sai kipinän, kun häntä kaksi vuotta sitten pyydettiin kirjoittamaan runo Asunnottomien yö -tapahtumaan. Elämässä paljon kokeneena hänellä oli omakohtainen kosketus tähänkin asiaan. Epävarmuuttaan tai ujouttaan hän ensin kieltäytyi, mutta asia jäi hautumaan mieleen, joka sitten muotoutui runoksi 3650 yötä. Tässä runossa asunnottoman kipeitä tuntoja on taidokkaasti kiteytetty muutamaan lauseeseen. Kun hän sitten myöhemmin kavereiltaan kuuli, että näyttelijä Jorma Peltola oli lukenut hänen runonsa tuossa tapahtumassa Keskustorilla useaan otteeseen, rohkaistui hän jatkamaan ajatustensa panemista paperille. Onneksi.

Tiukkaa ilmaisuvoimaa

Itseäni Tarmon runoudessa viehättää sen näennäinen yksinkertaisuus. Lyhyiden säkeiden takana on kuitenkin paljon ajatuksia ja tunteita. Tulkinta jää kunkin lukijan henkilökohtaiseksi vapaudeksi. Jo luettuani hänen ensimmäisiä runojaan heräsi mielessäni ajatus, että jokin niissä muistuttaa japanilaista tanka- ja haikurunoutta. Tätä runouden muotoa sitovat tarkat säännöt, jotka sanelevat runon kokonaispituuden. Jokaisen rivin tavujenkin määrä on tiukasti määrätty. Ja kuitenkin tämän alan mestarit pystyvät parhaimmillaan kolmessa tai viidessä rivissä sanomaan enemmän kuin jonkin muun runouden tyylisuunnan edustaja sivussa tai kahdessa.

Toinen ominaispiirre, joka esiintyy useissa Tarmon runoissa, on satiirinen huumori joka terävöittää runojen ja mietelauseiden sanomaa. Tätä tehokeinoa hän käyttää taidok-kaasti, mutta sopivan säästeliäästi.

Runossaan Elämänkertaa Tarmo kuvailee joitakin elämänsä ydinhetkiä. Runon punaisena lankana kulkee se, että tapahtumat tapahtuivat, koska hän oli hiljainen ja ujo. Ehkä niin, varmaankin, mutta parhaimmillaan hänen runoutensa on vahvaa ja ilmaisuvoimaista.

Seuraavassa on lainaus Tarmon kirjasta. Siinä esiintyvät lyhykäisyydessään ne piirteet, joilla olen hänen runouttaan yllä yrittänyt kuvata.

"Olin elänyt jo hyvin
kauan kun huomasin
minussa asuvan hivenen
runoilijaa.

Ja minun täytyi
tulla virallisesti
hulluksi ennen kuin
sain tunnustusta."

Elämäni sirpaleita kirjaa on saatavana Tampereen kirjakaupasta ja mielenterveysyhdistys Taimista.

2.2.2004 Tarmolle myönnettiin runoistaan kannustuspalkinto Mielenterveyden keskusliitto ry:n ja Vertaistoiminnan kehittämisprojektin järjestämässä runokilpailussa. Kannustus palkinnon sai yli 200 osallistujasta kuusi alan harrastajaa.

Sari Helin

<- Lehden etusivulle