Taimin etusivu
   Kirjeenvaihto

 


Vertaistuki- ja keskustelupalsta

Vertaistuki- ja keskustelupalstan etusivu
Kirjoita uusi viesti
Vastaa tähän viestiin

27.2.2010 13:30

Vastaus viestiin: Kiitos kaikille vastanneille.

Vastaus

Arvioin tuon ansion, ja tuossa eläkekertymässähän on luonnollisesti tulevan ajan ennuste mukana. Tosin eläkkeen kertyminenhän on aina kiinni yksilön työ- ja koulutushistoriasta. Eli ei voi tehdä koskaan suoraa mallia, joka olisi sitten se oikea. Voi vain lukujen perusteella hahmottaa asiaa. Oman kertymän saa tietoon eläkevakuutusyhtiöstä ensimmäistä kuntoutustukea haettaessa.

Mikä on tietty alenema, onkin sitten se kimurantti juttu. Toisaalta on olemassa arvioita eri sairauksista, mutta samatkaan sairaudet eivät rajoita työkykyä samalla tavalla kaikkien kohdalla. Eli kai niitä työkykyä heikentäviä asioita aina arvioidaan yksilöllisesti.

On jokaisen oma asia, kumpi eläkemalli paremmin sopii. Mikäli on ollut vahvasti työelämässä, saattaa sairauden jälkeen vielä kokea työelämään palaamisen mielekkääksi, mikäli se on terveyden kannalta mahdollista. Kun on jo työ mihin palata, on se epävarmuuskin helpompaa sietää. Toisaalta kyllä eläkkeeltä palataan työelämään, vaikkei sitä vanhaa työpaikkaa olekkaan. Toiset tienaavat eläkkeen ohessa, toiset puolittavat eläkkeen... Mielestäni ei ole yhtä ainoaa oikeaa asiaa kaikille. Eikä kaikki pääse kokoaikaiselle eläkkeelle, vaikka itse sen kokisi tarpeelliseksi.

ArkiAlma

Vastaukset:
Tähän viestiin ei ole vielä vastauksia.

Tämän ketjun aiheita ovat:
- kaksisuuntainen mielialahäiriö
- omaiset
- tuet ja etuudet

Vastaa tähän viestiin:

Vastauksen otsikko:

Vastaus:

Nimimerkki:

 


 

 

   Ohjeet
   Artikkelit