Vastaus viestiin: Masennuksen aikana..

Kateus ja ymmärtäminen

Heippa naiset (ja artsi)!

Ihanaa lukea teidän kuulumisia, niistä saa aina uusia voimia. Olen nyt ymmärtänyt, että raskasta minulle on tällä hetkellä myös se miten oma mieliala heittelee jatkuvasti. Ensin voin olla täysin positiivinen ja nähdä puolison sairastumisen jopa rikkautena juuri huomaavaisuuden ja ihmisenä kasvamisen vuoksi. Toisina hetkinä itkettää taas koko ajan ja tuntuu katkeralta. Sorrun myös siihen "terveiden" kadehtimiseen, josta Vilijonkka kirjoitit. Sitten muistan taas sen, mitä Katriina kirjoitti myös terveiden ihmisten välinpitämättömyydestä ja vuoristorata jatkuu.. mutta se on kai normaalia!

Tätini kuitenkin lohdutti minua sanomalla, että "voit joutua elämässäsi kovemmalle kuin muut tai kovemmalle kuin olit ajatellut, mutta toisaalta koskaan ei voi tietää, mitä elämä tuo tullessaan. Ehkä osaat arvostaa elämääsi myös enemmän kuin muut." On vain kova ikävä sitä ihmistä, joka puoliso ennen masennusta oli. Mutta butt3erfly, sinun tekstisi vahvisti uskoa siihen, että tunteet toista kohtaan voivat masennuksen jälkeen palata yhtä arvokkaiksi kuin ennen.

Minulle sanotaan usein, että ansaitsisin miehen, joka voisi pitää minusta huolen. Että olen jotenkin hauras eikä minun kuulu joutua pitämään toisesta huolta. Jos kuuntelen noita puheita, on vaikeaa haluta olla vahva nainen, sehän vaatii sisäistämään aivan uuden ajatuksen itsestä! Minusta on kuitenkin hyvä oppia olemaan myös vahva, eihän se ole sama asia kuin kova, tunteeton tai kylmä!

Viekö masennuksesta toipuminen paljon aikaa, vai voiko normaali kausi alkaa ns. yhtäkkiä? Välillä pelkään myös sitä, kun mieheni mieli piristyy: onko suhteemme koskaan enää samanalainen? Tai miten minä itse toivun siitä, että olen monta kuukautta joutunut varomaan sanomisiani ja pitänyt suhteen koossa yksin, kun hetkittäin jo tuntuu, etten enää muista miltä tuntui olla rakastettu. Useimmiten jaksan kuitenkin uskoa siihen, että yhdessä selviämme tästä ja suhteemme vain vahvistuu, ja että tämän jälkeen osaamme molemmat arvostaa toisiamme enemmän kuin ennen :)

Butt3rfly, kirjoitit, että kun olet masentunut, haluat olla vain yksin. Niin minunkin mieheni haluaa, mutta olen koko ajan pelännyt sen johtuvan minusta. Siitä, että häntä ahdistaa se, miten ahdistuneeksi sairaus on minutkin välillä tehnyt, tai siitä että hän on oikeasti lakannut rakastamasta. Hyvä kuulla päinvastaista, ja muutenkin kokemuksia myös sairastavalta osapuolelta.

Oma mieli on nyt jo pitkään pysynyt optimistisena, ja se on suureksi osaksi myös teidän kannustuksen ja samanlaisten kokemusten ansiota! Aurinkokaan ei paista enää vain vertauskuvallisesti, vaan lämmittää jo kasvoja ihanasti kun astuu ulos. Jaksetaan vielä uskoa rakkauteen ja elämään ja onnellisiin loppuihin! Elämässä saa ja pitää olla vähän myös viatonta hyväuskoisuutta :)

melina

Vastaukset:
Melinalle ja muillekin =), Vilijonkka, 10.3.2010

Tämän ketjun aiheita ovat:
- kaksisuuntainen mielialahäiriö
- masennus
- parisuhde